Mökötuvan Hukka "Hukka"

Mökötuvan Hukka "Hukka"
Syntymäaika: 19.10.2004
Sukupuoli: uros
Paino: 7,5 kg
Kasvattaja: Riikka Aapalahti, Kennel Mökötuvan
Omistaja: Aija Lauhkonen
Saavutuksia:
  • Kilpailee agilityn 3 luokassa.
  • Näyttelyistä 1 * VASERT

Haaveilin pennusta syksyllä 2004, mutta järki sanoi, että ei ole oikea aika ottaa pentua. Pidinkin päätöksen pitkään ja Mökötuvan kennelin kaikki pennut oli onneksi varattuja. Kuitenkin kesken työpäivän Riikka soitti ja kertoi pentuvarauksen peruuntuneen, koska hakusessa oli minikoira ja uroksesta saattoi tulla medi. Silloin ei tarvinnut miettiä sekuntiakaan, minun pentu.
Hukka ei tullut taloon kuin Eku. Se ei tullut omistajan elkein vaan enemmän varovaisesti ja arastellen. Tintti se katsoi varovasti jonkin lelun takaa ja muutenkin se on koko elämänsä kunnioittanut Tinttiä, eikä ole roikkunut turkkissa.
Jos puhutaan miellyttämishalusta ja sitä on yleensä olemassa, sitä Hukalla on. Se on valmiina tekemään, mitä ikinä osaan vain pyytää. Siihen kontaktin todella helposti. Sen kanssa ei tarvinnut miettiä, miten sen saisi kiinnostumaan esteistä ja agilitystä. Hukka mitattiin 2 kertaa ja luokaksi tuli mini, molemilla kerroilla mittaustulos oli hieman yli 34 cm kun raja on 35 cm. Varaa on siis useampi milli.
Kun Ekun kanssa sai tehdä paljon töitä, että se innostui agilitystä niin Hukalla on vauhti jo valmiina. Hukka nousi ykkösistä kakkosiin 2,5 viikossa. Kakkosissa vierähti pitempi tovi, mutta siitä on hyvä syyttää talvella harvassa olleita kisoja. Tosin kyllä HYL tuloksillakin oli osuutta asiaan. Tällä hetkellä Hukka kilpailee kolmosissa, mutta sm-kisat on tavoitteena vasta vuodelle 2008.
Hukka on melko pidättyväinen vieraita kohtaan, mutta tuttuja kohtaan varsinainen pusukone.
Näyttelyitä Hukalla on takana yksi ja tuloksena ERI/2 VASERT. Hävisi täysveljelleen Ekulle.